Piezo summeri

Toiminta perustuu Piezosähköiseen ilmiöön jossa vaihtojännite saa aikaan mekaanista liikettä jolloin syntyy ääniaaltoja. Yleisesti piezo summeria käytetään erinäisten äänimerkkien tuottamiseen. Etuja normaaleihin kaiuttimiin nähden on piezo summerin hyvä tehon kesto. Komponentti on myös varsin edullinen ja pienempi verrattuna tavalliseen kaiuttimeen. Myös virran kulutus on pienempi kuin tavallisessa kaiuttimessa. Joten sitä on myös käytetty korvaavana komponenttina esimerkiksi matkaradioissa. Yleensä piipparina käytettynä käytetään vain yhtä taajuutta. [1]

Rakenne
piezo_summeri_taka.jpg
Summeri takaa ilman koteloa
piezo_summeri_etu.jpg
Summerin edestä ilman koteloa

Summerin rakenne on varsin yksinkertainen kuten kuvasta käy ilmi. Siinä on yksi tai kaksi napaa, maa sekä piezosähköisen ominaisuuden omaavaa ainetta yhdistämässä napoja.

Tyyppejä

Summerin tyyppejä on itsestään toimiva, ulkoisesti ohjattava ja sisäänrakennettu ohjaus. [2]

Itsestään toimiva

Kun summeri on itsestään toimivaa tyyppiä, niin siinä on maa ja kaksi kantaa. Komponentti kytketään siten, että se oskilloi summerin resonassi taajuudella. Joten summeri tuottaa vain yhtä taajuutta.

Ulkoisestiohjattu

Tällöin summerilla on vain maa ja kanta ja siihen täytyy viedä jännite halutulla taajudella. Mahdollistaa äänisignaalin tuottamisen useammalla eri taajuudella ja silloin summerilla voidaan korvata normaali kaiutin.

Sisäänrakennettu ohjaus

Summerin käyttäminen tässä tilanteessa dokumentaation mukaisen kytkennän.

Käyttökohteet

  • Merkki-/varoitusääni lähteenä
  • Varashälyttimet
  • Palohälyttimet
  • Kaikuluotaimissa [3]

  1. ^ http://en.wikipedia.org/wiki/Loudspeaker#Piezoelectric_speakers
  2. ^ http://www.murata.com/catalog/p15e6.pdf
  3. ^ http://www.articlesbase.com/music-articles/everything-you-need-to-know-about-piezoelectric-speakers-459085.html